Hyvinvoiva työyhteisö.

Saisko olla sitoutunutta henkilökuntaa?

Ihmiset sitoutuvat nykyään työpaikkaan hyvin erilaisilla tavoilla keskenään ja verrattuna jonnekin vuosien taakse. Toiset sitoutuvat korkeaan palkkatasoon, kun samalla toisille suuremman merkityksen antaa esimerkiksi omaan elämäntilanteeseen sopivat työskentelyajat ja niin edelleen.

Monet organisaatiot ovatkin jo huomanneet, että henkilöstön pitovoima ei ole enää entisellään.

Valveutuneimmat ovat jo laskeneet hintalappua jatkuville muutoksille henkilöstössä, selkein esimerkki lienee perehdyttämistarve. Hintaa siis tulee ja työyhteisössä on jatkuva turbulenssi meneillään.

Mitä siis halutaan?

Huomaathan, että tämä listaus ei ole tärkeysjärjestyksessä, eikä täydellinen.

Se ei päde kaikilta osin kaikkiin työpaikkoihin, joihinkin ei lainkaan.

  • tarve tulla kohdatuksi ihmisenä
  • halu vaikuttaa omiin työaikoihin ja yleinen joustavuus
  • asiantuntijaorganisaatioissa mahdollisuus tehdä oman valinnan mukaan etä- tai läsnätyötä
  • mielenkiintoinen ja merkityksellinen työ
  • selkeys työtehtävissä ja roolituksissa
  • mahdollisuus vaikuttaa
  • hyvinvoiva työyhteisö, jossa oikeudenmukaisuus kukoistaa ja kiusaaminen kitketään alkuunsa
  • mahdollisuus kehittyä ja saada lisäopetusta
  • asianmukainen palkkataso

Avataanpa seuraavaksi muutamia listalla olevia kohtia.

Tarve tulla kohdatuksi ihmisenä

Jokainen meistä haluaa tulla kohdatuksi ihmisenä, aitona omana itsenään.

Välillä on hyvä meno, välillä taas on jotain haasteita elämässä. Yksityiselämän ei pitäisi valua työpaikalle ja päinvastoin, mutta totuushan on toki, että ihminen on kokonaisuus ja vaikeat tilanteet saattavat jossain määrin näkyä työpaikalla. Harvassa taitavat kuitenkin olla ihmiset, jotka tulisivat työpaikalle mököttämään tai riitelemään, koska kotona on jotain meneillään.

Kun tunnet työntekijäsi ja olet luonut luottamuksellisen ilmapiirin, on kuitenkin ok sanoa ääneen, että nyt ottaa pannuun ja kovasti tai surettaa tai mitä vaan. Ääneen sanominen jo monesti helpottaa.

Tarpeen niin vaatiessa, esihenkilö voi ohjata eteenpäin työterveyshuoltoon, mikäli kyseessä on sen laatuinen asia.

Esihenkilöiden kouluttautuminen on aina plussaa, mutta myös perusihmisyydellä päästään pitkälle!

Merkityksellinen työ

Usein kuulen ajateltavan, valitettavasti edelleen, että merkityksellinen työ olisi jotakin erityisen hienoa.

Kuitenkin jokainen työ on merkityksellinen ja tämän sanoittaminen yrityksen sisällä on tärkeää.

Ilman siivoojan, talonmiehen, autonkuljettajan ja niin edelleen panosta, asiat eivät hoidu.

Eli jokaisen on ymmärrettävä kaiken työn olevan merkityksellistä omalta osaltaan. Monimutkaisen koneen toimintakin lakkaa tai sakkaa, vaikka vain pienen pieni osanen puuttuu tai on rikki.

Yrityksen kannattaa panostaa viestintään, joka tähtää kaikkien näkyväksi tekemiseen!

Selkeys työtehtävissä ja roolituksissa

Miten niin perusasia on monesti aivan metsässä?

Olen omakohtaisesti nähnyt ja kuullut tämän liian monta kertaa.

Kuka tekee, mitä tekee ja milloin tekee? Kenen vastuulla joku asia on.

Monesti olen myös kuullut, kuinka kaikki on kaikkien vastuulla ja niin edelleen. Valitettavasti työntekijälle aiheutuu tästä epävarmuutta ihan normaaleihin tehtäviin liittyen, pitäisikö minun tehdä tai tietää vai onko se kollegan homma? Sanoisin, että tässä kuormitetaan ihmisiä aivan turhaan, koska asiat voi käsitellä ja sopia, niin silloin ei lisätä turhaa kuormaa sekä asiat lakkaavat tippumasta väleihin, joissa kukaan ei ole niistä ottamassa koppia. Selkiyttäminen ja roolit eivät kuitenkaan estä monipuolista ja laaja-alaista keskustelua sekä tekemistä. Tarkoituksena ei missään tapauksessa ole hankaloittaa tekemistä tai lisätä hierarkiaa, vain ainoastaan selkiyttää tekemistä.

Oikeudenmukaisuus

Oikeudenmukaisuus näkyy todella monessa asiassa ja siihen kannattaa kiinnittää erityistä huomiota.

Yksikin tapaus, jossa työntekijä kokee jonkun muun saaneen jotain parempaa, kuin itse, alkaa käynnistelemään prosessia jättää nykyinen työyhteisö.

Oikeudenmukaisuus lienee ensi sijassa ihmisyyttä, empatiaa ja myös vastuullisuutta sekä avoimuutta.

Kaikille samaa ja yhtä paljon?

Periaatteessa kyllä, mutta käytännössä tällä toteutuksella ei taideta kuitenkaan saavuttaa optimaalista lopputulosta.

Työyhteisössä kannattaa miettiä oikeudenmukaisuutta ihmisen henkilökohtaisten tarpeiden kautta.

Toiselle joustavat työajat ovat kultaakin arvokkaammat, kun taas joku toinen tarvitsee ensisijassa huippuergonomisen työpisteen. Kumpikaan ei ole keneltäkään toiselta pois. Tämän kaltainen toimintamalli vaatii selkeyttä, yhteistyötä ja avoimuutta sekä viestintää.

Yksi asia, mihin kannattaa kiinnittää huomioita, ovat loma-ajat.

Mikäli on mahdotonta järjestää jokaiselle loma heidän toivomaansa ajankohtaan joka vuosi, kannattaa harkita kiertävää lomalistaa, joka on oikeudenmukainen kaikille.

Päätättepä tehdä mitä muutoksia hyvänsä, muistakaa aina selkeä ja hyvä tiedottaminen!

Tarpeen vaatiessa saatte myös näihin kysymyksiin apua Senspireltä.

OTA YHTEYTTÄ
Saisko olla sitoutunutta henkilökuntaa?

Ihmiset sitoutuvat nykyään työpaikkaan hyvin erilaisilla [...]

LUE LISÄÄ
Yrityksen lakisääteisistä materiaaleista

Lakisääteisiä matskuja, no niitähän riittää joka [...]

LUE LISÄÄ
Selkeydestä on moneksi työpaikalla

Selkeydestä ei voi puhua liikaa, ainakaan [...]

LUE LISÄÄ
HR ammattilaisen roolit ja tehtävät

Edelleen kuulen, kuinka hr:n (henkilöstöhallinnon) tehtävät [...]

LUE LISÄÄ
Työntekijäkokemus ja aidosti toimiva työpaikka – mitä se oikein tarkoittaa?

Aidosti toimivassa työpaikassa viihdytään ja siellä [...]

LUE LISÄÄ
Erilaisuus työyhteisössä on voimavara

Oikein oivallettuna työntekijöiden erilaisuudet ovat nimenomaan [...]

LUE LISÄÄ
Selkeä henkilöstökysely, joka kertoo myös tarvittavat jatkotoimet

Suomalaiseen tieteelliseen tutkimukseen perustuva henkilöstökysely, jota [...]

LUE LISÄÄ

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Aloita chat
1
💬 Hei, kuinka voimme olla avuksi?
Vastaamme viesteihin arkisin klo 9.00 - 16.30 välillä, mahdollisimman pian.